tiistai 29. toukokuuta 2012

Eddylle toka serti!!!

Viimeinkin Eddylle napsahti toinen serti Suomesta. 20.5. oli Sastamalan ryhmis, jossa tuomaroi Maija Mäkinen ja Eddy oli hienosti vsp!!
Tätä ennen kipaistiin 19.5. Somerolla, jossa Eddy sai erin ja oli avoimen luokan kolmas. Meillä oli myös näyttely Järvenpäässä 27.5, jossa Eddy sai jälleen erin ja voitti avoimen luokan, mutta ei saanut sa:ta. Harmittavan pienestä jäi kiinni valioituminen!
Meillä on vielä kolme näyttelyä jäljellä, jonka jälkeen ei ihan hetkeen mennä. Sen verran on tullut juostua kehissä nyt!!

Tässä vähän posekuvia Eddystä, kun niitä kerrankin on!!

Eddy 2,5 v Sastalaman ryhmis.

Eddy VSP!!!

Official serti-pose

Järvenpään koiranäyttely 27.5. Avo eri1.
 Lilyn kanssa meillä alkoi viime torstaina pentujen rallytoko ja on kyllä niin innokas oppilas, että oksat pois. Mutta en valita :). Ekalla tunnilla harjoittelimme kontaktia sekä istumista. Lisäksi harjoittelimme mukana kulkemista.
La 26.5. meillä oli ilo ja kunnia osallistua Lilyn pentutreffeille Lahdessa! Paikalla olivat kaikki Lilyn siskot ja veikat sekä tietty mutsi & faija. Painimisen lisäksi Soile piti meille pentutokoa, jossa harjoiteltiin niin ikään kontaktia, istumista, maahanmenoa sekä hienosti hihnassa olemista.


"Hei pappa, ex voisix vähän leikkii mun kanssa?"

"Soile, etkö SÄ nyt näe, että mä OLEN TÄÄLLÄ MAASSA".

tiistai 15. toukokuuta 2012

Vehnämenoa

Meille on taas mahtunut kevääseen toimintaa...
Eddyn kanssa käydään pari kertaa viikossa agilityssa. Agility akatemia lisäksi aloitettiin treenaus Niina-Liina Linnan koulutuksissa. Niinu on tosi tarkka kouluttaja, joten olemme saaneet hyvää apua meille hankaliin ohjaustekniikoihin. Ja ehkä niissä jotain edistystäkin on tapahtunut!

Lily on elellyt pennun elämää ja harjoitellut käytännön juttuja vehnäelämää varten. Toukokuun lopussa aloitamme pentujen rallytokokurssin, jonka järjestää Espoon koirakerho.
Lilyn kanssa ollaan käyty Remediumin pentukerhossa leikkimässä tai no... Lily tykkää ennemmin istua ruokalaarien edessä, kun leikkiä muiden pentujen kanssa. Viime kerralla tehtiin ennätys ja Lily jaksoi leikkiä ehkä vartin ennen, kuin siirtyi taas passiin ruokalaareille.
Lily on topakka tyttö ja NIIN erilainen, kuin Eddy. Eddy inhoaa suihkua, niin Lily tulee mukaan, joka kerta, kun itse käyn. Eddy juoksee äkkiä sisälle, kun ottaa puutarhaletkun, kun taas Lily yrittää ottaa vettä kiinni.

Olemme kerinneet käymään parit näyttelyt ja mitään megamenestystä ei ole tullut, mutta Lappeenrannassa Eddy sai ERI2:n, Lahden KV:ssa ERI1, SA, PU4 + varacacib sekä Tampereen kv:ssä ERI1. Tampereen tuomari oli tiukalla päällä ja suuttui handlerille, kun juoksin liian hiljaa!

Eipäs lannistuttu Tampereen keikasta, vaan mentiin seuraavana päivänä Koneen kentälle match showhun, jonka järjesti Helsingin seudun kennelpiiri. Tuomarina toimi Jetta Tschokkinen. Ekalla roundilla saimme sinisen nauhan ja Jetta kommentoi, että Eddy on vielä nuori ja kehittyvä uros. Sinisten parasta valittaessa Eddy sitten voitti ja pääsimme BIS-kehään. BIS-tuomarit olivat mm. Jetta, Riita Niemelä, Kirsi Sainio ja Säde Hohteri. Loppujen lopuksi Eddy oli BIS3 ja mukaan lähti kasa kivoja palkintoja!

Seuraava kuukausi onkin aika näyttelypainotteinen, joten niistä lisää myöhemmin!!

Lily 13 vkk ekan trimmin jälkeen
 

Ottakaa kiinni, jos saatte!!!

Eddy Lahden kv:ssa PU4 + varacacib


Joka iltainen paini takapihalla...

Lilyllä on (taas) vauhti päällä